Sanotaan, että jokainen suku on erilainen. Jokaisessa verilinjassa isältä pojalle ja tyttärelle periytyy suvun perimmäinen todellinen olemus.

Urhoollisten jälkeläiset ovat urhoollisia, taidokkaiden taitavia ja pettureiden petollisia. Ja punahiuksiset Marethílin pojat mahtavimpia kaikista.

Ehkä siksi Valackien ja Carannien viha istuu niin syvässä.

Mahtisuvut

Sukujen merkitystä Merlockin hallinnossa ei ole syytä vähätellä. Suvut ovat perheitä, puolueita, liittoumia ja perinteiden vaalijoita. Valtaosa Merlockin mahtisuvuista on ritarikuntien kautta kohonneita sukuja, mutta toiset niistä ovat kauppiasperheitä tai virkamiesten sukuja. Arvostetuimmat suvut ovat aatelisten johtamia, ja ylimpänä kaikista on tietenkin Marethílin huone.

Merlockin paikallishallinnossa suvuilla on myös vahva asemansa. Varsinaisten herttua- ja paroniläänitysten ohella alueellista valtaa käyttävät ritarikunnat ja mahtisuvut. Kartanonherrat jakavat paikallista oikeutta ja hoitavat viranomaisasioita. Vaikka heillä ei ole varsinaisesti oikeutta varustaa sotajoukkoja, heidän valtansa ja fyysinenkin voimansa on usein suuri. Tilusten hallitsijat keräävät myös verot alueiltaan, ja saavat siitä palkkiona oman provisionsa.

Ritarisuvut eivät säätyjärjestelmässä ole aatelisia, vaikka arvostetuimmilla -- etenkin niillä, jotka hallinnoivat suuria tiluksia -- onkin aatelistyyppisiä piirteitä. Kaikki Merlockin säätyjärjestelmän mukaiset seitsemän aatelissukua on kuvattu.

Tässä listauksessa on vain pieni osa merkkisuvuista, joskin ritarisuvuista lähes kaikki mahtavimmat ovat mukana. Myös esimerkiksi Badrickit, Daneirit ja Tirisit ovat laajemmalle levinneitä sukuja.

Marethílin Huone

Merlockin kiistatta arvokkain suku on Marethílin huone, joka on samalla myös Merlockin kuningassuku ja Waldonin läänin herttuasuku. Kuningashuoneen juuret lähtevät liikkeelle kuningas Marethílista, joka saapui liki 300 vuotta sitten Merlockin saarelle ja yhdisti sen lippunsa alle. Marethílin huone on hallitsijasuvun lisäksi myös Merlockin tärkein velhosuku, lähes kaikki sen miespuoliset mahtimiehet ovat sekä sotureita, hallitsijoita että taikureita.

Kuningassuku on erittäin rikas, ja sen vaikutusvalta ulottuu kaikkialle kuningaskunnassa. Sillä ei varsinaisesti ole vihollisia, vaikka sen välit kirkkoihin ovat jäiset.

Marethílin huoneen päämies on kuningas Morand, ja sen merkittävimmät jäsenet ovat prinssit Fêríon, Fêleír, Darênthíl, Mêreníl, Arênthíon ja Araníon. Kaikkiaan kuningasperheessä on parikymmentä elossaolevaa jäsentä.

Marethílin huoneen vaakunan pääelementit ovat kruunu, miekka ja kirja.

Carador

Aatelissuvuista Carthian Caradorit ovat kuningashuoneen suurimmassa suosiossa. Välien molemminpuolinen lämpimyys ei useinkaan näy, sillä tavallisesti Carthian hallitsijat seisovat kaikissa kysymyksissä Marethílin huoneen takana. Näin on ollut vuosisatojen ajan, alkaen Ceríon Caradorin päivistä.

Herttua Ceríon oli aikanaan suuren kuninkaan luotetuin mies, jonka tehtäväksi Marethíl antoi henkivartiostonsa, Rautaritarien, perustamisen, ja joka palkittiin ansioistaan Carthian saaren hallinnalla. Herttua Ceríonin jälkeen suku ei ole osallistunut arkiseen politiikkaan eikä juonitteluun juuri lainkaan, vaikka onkin tukenut kruunua uskonsodissa. Tärkein poliittinen toimi suvulta sittemmin oli varmaankin herttua Drachnar Caradorin kaksivuotinen kausi kruununprinssi Sarethílin käskynhaltijana.

Nuori herttua Arim Carador on suvun päämies, toiseksi merkittävin suvun jäsen lienee Arimin lähettiläs pääkaupungissa, lordi Garen Carador.

Carthia on lääneistä pienin, eikä Caradorin suku olekaan muutoin vaikutusvaltainen kuin aateluutensa puolesta. Herttuan sukulaisia kuitenkin löytyy monista ritarikunnista. Lääninä Caradorien vahvuutena on suuri laivasto, joka tosin on enemmänkin kalastajien kuin kauppiaiden käytössä.

Dunthor

Dunthorin suku on ainoa herttuahuone, joka ei ole ollut vallassa koko Marethílin huoneen valtakautta. Suuri kuningas valitsi aikanaan Silorin valtaistuimelle yhden oppilaistaan, herttua Alanic Dêronin. Dêronien valta kesti yli sata vuotta, kunnes veljessodan jälkeisissä vuosien 107-114 perimysriidoissa suku joutui sisäiseen riitaan kuningashuoneen mukana. Suvun sisäisissä väkivallanteoissa menehtyi monta miespuolista perillistä, ja loput kuningas Daeríl määräsi teloitettavaksi petturi Mêredíthin mukana.

Dêronin suvun sammuttua kuningas Miríon nosti Silorin valtaistuimelle suurmestari Aran Vagnarin, vaikka häntä pidettiin kuninkaallisena äpäräpoikana. Herttua Aranin suku kuitenkin vakiinnutti asemansa vuosikymmenten kuluessa.

Jotkut uskovat, että Dunthorin suvussa kulkee yliluonnollinen kylmyys ja tunteettomuus, joka vaikuttaa ulkopuolisten silmiin rauhallisuutena ja jopa levollisuutena. Jos näin on, se ainakin pätee herttua Ragikseen ja hänen vanhimpaan tyttäreensä lady Selereaan. Heidän hallintonsa on kuitenkin ollut siunaukseksi Silorille; vaikka riidat Glemyrin kanssa verottavat alueen vaurautta, Ralotissa asiat ovat mallillaan.

Dunthorin suku on riidoissa Glemyrin Vagnarien kanssa. Athanin suvun sammuttua kuningas Waldíorin hallinnon aikana kruunu siirsi Athwallin paronin maat Glemyriltä Silorille, syistä, joista edelleenkään ei ole tarkkaa selvyyttä. Dunthorien ja Vagnarien välillä aiemminkin kytenyt konflikti muuttui kahdeksi rajuksi sodaksi vuosina 167 ja 168, joiden jälkeen Athwallissa toiminut Leijonan ritarikunta ilmoitti puuttuvansa asiaan ellei rauhaa saataisi aikaan. Uudelleen Athwallin kysymys nousi esiin vuonna 180, kun kuningas Thewríonin kuoltua kuningashuone joutui hetkellisen sekaannuksen valtaan, ja Leijonan ritarikunta taltutti Waldonissa maalaiskapinaa. Vagnarien miehet valtasivat Athwallin alueineen uudelleen, vaatien käskynhaltija Drachnar Caradoria ja myöhemmin kuningas Sarethília oikaisemaan tapahtuneet vääryydet. Sarethíl palautti paronikunnan Dunthoreille, mutta tarkat rajat etäämmällä kaupungista ovat edelleen epäselvät ja rajakivistä on riidelty pitkään.

Rethel

Rainonia hallitseva Rethelin suku on arvostettu ja varakas aatelishuone. Rauhantahtoiset mutta poliittisesti aktiiviset Rethelit ovat suunnanneet viime aikoina katseensa pohjoiseen, ruhtinaskuntiin ja Kaitainiin, käyden aktiivisesti kauppaa naapureidensa kanssa.

Rethelit laskevat sukunsa historian alkaneen kauan ennen Marethília, aikaan, jolloin Merlock oli Kaitainin keisarikunnan osa. Baleorilaisen herätysliikkeen nostaessa Kaitainin keisarikunnan läntiset provinssit kapinaan keisaria vastaan Rethelit olivat avainasemassa Merlockin herttuoiden kapinassa. Kerrotaan, että herttua surmasi Merlockin kuvernöörin omin käsin, aloittaen keisarille uskollisten ja Merlockin herttuoiden miesten välisen taistelun. Marethílin tuloon asti Merlockin ja Carthian ruhtinaiden liittoa johdettiin Reliasta. Rainonin hallitsija oli myös Wenariksen kirkon päämies, ja vuosikymmenten aikana Reliaan rakennettiin kultin päätemppeli. Rethelin dynastia on suvun omien sanojen mukaan vanhempi kuin yhdenkään ruhtinaskunnan tai Kaitainin Morisosien.

Marethílin sodassa Rainon antautui taistelujen jälkeen, mutta Rethelit säilyttivät asemansa Rainonin valtaistuimella. Uudessa läänijaossa Rainon menetti merkittävän osan alastaan, mutta menneet on unohdettu ja suvusta on ollut eräs kuningaskunnan kivijaloista.

Herttua Verníon Rethel on sukunsa päämies, ja sen tärkeitä jäseniä ovat lordit Ceríon, Vaerían ja Cerríne. Suvun tukikohta on Rethelin palatsi Reliassa, mutta heidän taloudellinen vaikutusvaltansa kantautuu kauas.

Rethelin suku on ollut pitkään vihoissa Krendorin Trersílien kanssa, mm. kauppapoliittisten kysymysten takia. Monet sanovat, että Rethelien suvun piirre, kullankeltaiset hiukset, on peräisin heidän mieltymyksestään maallisiin rikkauksiin.

Suvun sotaisasta menneisyydestä muistuttaa vaakuna, jonka veressä oleva rautahanska puristaa katkennutta veristä miekkaa, kuvastaen suvun itsepintaisuutta taistella viimeiseen asti suurella sisulla ja voimalla.

Trersíl

Perimätiedon mukaan Trersílin suku juontuu Marethílin nuoremmasta veljestä, hänen mukanaan eteläisistä maista tulleesta lordi Trersílistä. Herttuahuoneen mukaan Marethílilla oli mukanaan vain kaksi uskollista palvelijaa, lordi Trersíl ja Dêronin suvun perustaja lordi Alanic. Näille hän antoi itäisen ja läntisen Merlockin hallinnan, jättäen pohjoisen Retheleille vain pienen osan aiemmista maistaan.

Kuningashuoneen virallinen versio tapahtuneesta on erilainen, koska mistään kirjoituksista ei tiettävästi ole löydetty todistetta, että lordi Trersíl olisi ollut sukua suurelle kuninkaalle. Oppineet ja poliitikot kiistelivät aikanaan asiasta paljonkin, kunnes käskynhaltija Mêredíth vuonna 110 antoi kuninkaallisen määräyksen, jonka mukaan Trersílit eivät kuulu perimysjärjestykseen, ellei Trersílin ja Marethílin sukulaisuutta todisteta selkeästi. Jos näin kävisi, prinssi Araníonin jälkeen perimyksessä olisi Krendorin herttua Eríon Trersíl. Trersílin suku ei ole luopunut kannastaan määräyksestä huolimatta, mutta ei myöskään pyri väittelemään asiasta.

Trersílit pitävät erityisesti Dunthorin sukua liittolaisenaan, mutta ovat myös usein samassa veneessä Caradorien kanssa. Lisäksi Tirnorit ovat Trersílien liittolaisia luonnostaan, koska Tirnorin paroni on Krendorin herttuan vasalli. Vihanpito Rethelin suvun kanssa on kestänyt pitkään, ja monet uskovat useampienkin suvuissa ilmenneiden sairastapausten olleen järjestettyjä. Viimeisin skandaali oli herttua Erastríenin kuolema, jonka herttua Eríon on vannonut kostavansa, kunhan syyllinen saadaan kiinni.

Trersílin vaakunassa on karhu vihreällä pohjalla.

Vagnar

Kuten useimpien muidenkin herttuahuoneiden, myös Glemyrin Vagnarien historia on Marethílin armeijassa. Herttua Eckhíl Vagnar oli Marethílin kenraali, joka tunsi piirittämiseen ja linnoitusten valtaamiseen liittyvät asiat paremmin kuin kukaan muu saarella. Ei tiedetä ottiko lordi Ethíl thewrankielisen uuden nimen vannoessaan uskollisuutta Marethílille vai saapuiko hän suuren kuninkaan mukana Carthiaan, mutta Vagnarit väittävät hänen seuranneen suurta kuningasta lapsuudestaan asti.

Vagnareilla on Glemyrin hallitsijoina ollut pitkä suhde Kristallivuoren näkijöihin. Herttuakunnan eteläisessä saaristossa asuvat näkijät ovat tervetulleita Glemyrin hoviin, vaikka suhtautuminen heidän näkyihinsä vaihtelee. Ainakin muutama Glemyrin herttuoiden tyttäristä on myös lähtenyt Kristallivuorelle ja liittynyt näkijöiden riveihin.

Glemyrin herttuasuvun omaisuus tulee merkittävissä määrin alueen kaivoksista, joista louhitaan esiin valtaosa esimerkiksi Merlockin ritareiden miekoista ja panssareista. Vaikka herttuahuone voisi olla kaivostoiminnan tuloilla hyvinkin rikas perhe, he ovat käyttäneet omaisuuttaan paljon esimerkiksi herttuakunnan varusteluun.

Suvun päämies on Glemyrin herttua Farroth Vagnar. Suvun tärkeimmät jäsenet ovat hänen setänsä, neljä poikaansa sekä kruununprinssi Darenthílin puolisoksi luvattu tyttärensä.

Vagnarin vaakunassa on vasara ja vuorenhuippu, jotka kuvaavat metallikaivosten merkitystä suvun menestykselle.

Tirnor

Eteläinen Krendor oli vuosikymmenten ajan ehkä Merlockin unohdetuin alue, kaukana Vuorihovista ja Trersílien Kerendasta. Kuningas Sarethílin painostuksella Trersílit päättivät korjata asian, ja perustaa Tirnorin kaupungin ympärille uuden paronikunnan, jonka hallitsijaksi aateloitiin suurritari Serean Valack, palkkiona palveluksista kuningas Faríorille ja kuningas Thewríonille kolmannen uskonsodan aikana. Lordi Serean muutti nimensä paroni Serean Tirnoriksi, luoden näin Merlockin nuorimman aatelissuvun.

Paroni Sereanin päivistä Tirnorin suvun mahti on vähentynyt merkittävästi. Päivänpolitiikassa paroni Serrínon sana painaa vähemmän kuin arvostettujen ritarisukujen, eikä Tirnorin suvussa ole kuin yksi perimyslinja -- ja lordi Sereonin kuoltua kuin yksi perillinen, lordi Seran Tirnor.

Tirnorin suvun voima on keskittynyt Tirnorin linnaan Krendorin eteläkärkeen. Suku on varoissaan, mutta kustannukset kaartin ja puisen linnoituksen ylläpidosta ovat suuret. Paroni Sereanin ajoista alkaen Tirnorin päämiehen tavoitteena on ollut rakentaa lääniinsä oikea kivilinna, mutta Tirnorin suojaisan sijainnin takia Kerendan ja Vuorihovin herrat eivät ole halunneet kallista hanketta tukea.

[Henkka: Ideoi Tirnorin vaakuna]

Ritarisukuja

Argeír

Aateloimattomista suvuista mahtavin ja arvostetuin on Argeírin ritarihuone. Argeírit laskevat sukunsa historian muinaisista Leijonaritareista, jotka vaihtoivat nimensä vannottuaan uskollisuutta suurelle kuninkaalle noin 250 vuotta sitten. Moni Leijonan suurmestari on ollut Argeír, ja heillä katsotaan olevan jonkinlainen synnyinoikeus mahtavaan virkaan edelleenkin.

Argeírit ovat Athwallin kartanonherroja, ja entisen Athwallin paronikunnan alueella heidän mahtinsa on merkittävä. Historian saatossa Leijonan ja Argeírien omistukset ovat hiljalleen sekoittuneet, jonka seurauksena esimerkiksi Leijonan ritarikunnan ylin päämaja on Argeírien kartano.

Lordi Warnock Argeír on Merlockin korkea-arvoisin henkilö kuningashuoneen ulkopuolella, naituaan prinsessa Meleian aikoinaan. Hänen poikansa lordi Feran on arvostettu velho kuningashuoneessa; niin ollen Argeíreilla on hyvin arvostetut asemat. Lukuisten leijona- ja rautaritarien ylle nousee myös majesteetin luotettu henkivartija, mahtava soturi Havris Argeír.

Argeirit ovat varsin varakas suku, joka on pitkään hallinnoinut myös leijonaritarien äveriäitä kirstuja. Rethelien ohella heidän rikkautensa lukeutuvat kuningaskunnan suurimpiin. Sukunsa tukema lordi Warnock onkin useaa herttuaa mahtavampi mies -- ja onneksi myös kuningashuoneen uskollinen tukija. Kolmisenkymmentä Argeíria vaikuttaa ritareina ja virkamiehinä.

Argeírin vaakunassa on ritarikunnan kultainen leijona, jonka takana risteävät sulkakynä ja avain.

Carann

Athwallin sammuneesta paronisuvusta Athaneista polveutuneet Carannit ovat alkuperäisiä leijonaritarien sukuja ajalta ennen Merlockin yhdistymistä. Kun Athwall siirrettiin Silorin herttuan omiin läänityksiin, suvun asema alkoi heiketä, ja viime vuosikymmenten aikana Carannien status suurina ritareina on vaurioitunut lisää.

Suurin tuho Caranneille on käynyt viimeisten muutamien sukupolvien aikana, sen jälkeen kun Sir Araníl Carann ajautui verivihaan Valackin suvun kanssa, syytettyään Sir Wernon Valackia siskonsa raiskauksesta. Ensimmäinen kaksintaistelujen sarja johti moniin rampautumisiin ja kuolemantapauksiin molemmilta puolilta, jolloin vihan siemenet kylvettiin syvään. Kun riidan todellinen kysymys on monille se, oliko toinen raiskari vai toinen valehtelija, kumpikaan suku ei ole voinut jättää kunniaansa pelastamatta.

Tällä hetkellä Carannin suvussa ei ole juuri lainkaan asekuntoisia miehiä jäljellä. Lordi Marnon Valackin pojat ja joissakin tapauksissa myös tyttäret ovat puolustaneet Valackien kunniaa niin suurella taidolla, että Sir Anor Carannin kaikki pojat ovat kuolleet. Sir Anor ei itsekään ole enää taistelukuntoinen, menetettyään Renosilla oikean jalkansa. Suvun seuraavasta sukupolvesta kostoa on vannonut jokainen soturiuralla oleva miespuolinen jäsen, etenkin leijonan kokelaat Sir Fannar ja Sir Fannon.

Caranneista kaikki eivät suinkaan ole ritariuralla. Esimerkiksi Sir Anorin serkuista yksi on arvostettu oikeusoppinut Vuorihovissa, ja hänen veljensä on Waldonin tallimestareiden killan tärkeimpiä kiltapoliitikkoja. Athwallin kastellaani lordi Malanor on puolestaan lordi Warnockin lähimpiä miehiä.

Carannin suvulla on pienet tilukset Athwallin liepeillä. Heidän vaakunansa esittää kivitornia, jonka huipun yllä on Merlockin kruunu.

Dêlergís

Vaikka Dêlergísin suvun tunnetuin ja arvostetuin jäsen on varmasti Brenwardin ritarikunnan perustaja lordi Brenward Dêlergís, suvun juuret ovat Marethílin ajoissa. Varhaisin tunnettu jäsen oli Brenír Dêlergís, Marethílin oppilas sodan ajoilta, joka yleni suuren kuninkaan sotamarsalkaksi hyvissä ajoin ennen ensimmäistä uskonsotaa. Lordi Brenírin kerrotaan olleen mahtava tulimaagi ja taktikko, jonka kuolema oman loitsunsa aiheuttaman räjähdyksen sirpaleeseen vaikutti ratkaisevasti siihen, että ikääntynyt kuningas Marethíl jätti sisällissodan kesken, ja myöntyi kirkkojen läsnäoloon kuningaskunnassaan.

Lordi Brenírin päivistä Dêlergísit olivat Marethílin huoneen neuvonantajia ja lähimpiä sotureita. Palveltuaan kuningas Morília ansiokkaasti veljessodassa, suku loi oman ritarikuntansa Krendoriin lähes tyhjästä.

Lordi Brenwardin ajoista Dêlergísin suku on kuitenkin menettänyt arvovaltaansa. Ritarikunnan menestys on ollut heikompaa kuin oletettiin, ja suvun arvostus on laskenut miestensä mukana. Suvun haarat ovat myös katkeilleet monien miesten kuoltua lapsettomina, ja monet ritarikuntaan uskonsa menettäneet miehet ovat laskeneet asensa ja liittyneet kuninkaan virkamieskuntaan. Näinä päivinä suvun päämies, lordi Bradíon on ikääntynyt mies, eikä näytä siltä, että yksikään Dêlergís soveltuisi täyttämään hänen paikkansa Brenwardin ritarikunnan johdossa. Suku menettää siis asemansa. Ongelman ratkaisuksi kuningas Morand nimesi Bradíonin vanhimman pojan lordi Cyruksen kuninkaanvelhoksi ja kuninkaalliseksi ylituomariksi. Kuten Renírit, myös Dêlergísit ovat jättämässä miekat ja panssarit taakseen, siirtyen hiljalleen hallinnon tehtäviin.

Dêlergísin kartano sijaitsee Silorissa. Se kuului aiemmin Sir Valackin perillisille, mutta he menettivät maansa asetuttuaan veljessodassa suuressa määrin petturi Moredílin puolelle.

Dêlergísin vaakunassa on hopeisella nuolella ladattu varsijousi, jonka takana on punakeltainen liekkikuvio.

Donnath

Donnathin suvun mukaan Donnath Fenwall oli resuisen palkkasoturijoukon päällikkö, jonka Glemyrin ruhtinas oli palkannut suojelemaan metallikuljetuksia Waldonilaisia rosvoja vastaan, kun Marethíl murskasi loitsuillaan Glemyrin kivilinnan muurit ja poltti koko linnoituksen. Palkkasoturien palatessa Glemyriin, heitä tervehti Carthiasta tulleen valloittaja-armeijan punaiset liput. Donnath vannoi ikuista uskollisuutta suurelle kuninkaalle, ja kun hän myöhemmin perusti mustan ritarikunnan, Donnath miehineen muodosti sen häikäilemättömän ydinjoukon.

Veljessodan sytyttyä kuningas Moríl pakeni hovista etelään, aikeenaan koota voimansa hänelle uskollisessa Glemyrissä. Majoittuessaan Trewanin paronin vuorilinnaan hänelle selvisi paronin olleen petturi. Mustan ritarikunnan Hamar Donnath taisteli Morílin ulos ansasta, surmasi petollisen paronin ja kuoli taistelussa haavoihinsa. Moríl otti Trewanin linnan haltuunsa ja teki siitä Mustan ritarikunnan linnan, jota alettiin kutsua Korpinhoviksi vastakohtana petturin Kotkanhoville.

Vuosisatojen ajan Donnathin veressä musta mahti on virrannut väkevänä. Se on tehnyt monista heistä esimerkillisiä mustia ritareita, vaikka ritarikunnan suurmestarin virka heillä onkin ollut vain harvoin. Tämänhetkinen päämies Carai on kuitenkin nostanut suvun arvoa jälleen. Lähiaikoina päätetään siitä, sallitaanko hänen poikansa opiskella kuninkaanvelhoutta, ja mikäli kuningas Morand on myöntyväinen, Donnathin suvulla on hyvät ajat taatusti edessään.

Viitisentoista Donnathia palvelee Mustassa ritarikunnassa kaikilla eri tasoilla. Suku ei ole erityisen varakas, ja sen vaikutusvalta toimii lähinnä Mustan ritarikunnan kautta. Ellei lordi Carai olisi arvovaltaisessa asemassa, heidän poliittinen valtansa olisi hyvinkin vähäinen. Musta suurritari, lordi Sareck, on toinen merkittävimmistä Donnatheista.

Donnathin suvun vaakunassa on kaksi risteävää kirvestä ja kilpi.

Dunn

Marethílin huoneen ohella Kotkan ritarien mahtisuku Dunn on vannoutunut kirkkojen ja jumalten verivihollinen. Kun kuningas Waldíor perusti Kotkan ritarikunnan 170-luvulla, kaartilaisesta Mustan ritarikunnan suurmestariksi kohottautunut lordi Alarick Dunn oli loogisin vaihtoehto tehtävää hoitamaan. Lordi Alarickin tarmokkaat toimet johtivat muutamassa vuodessa uskonnollisen maalaiskapinan syttymiseen ja kolmanteen uskonsotaan. Lordi Alarick katsoi viereltä kahden Merlockin kuninkaan, Faríorin ja Thewríonin kuolevan vihollisen käsissä ja vannoi ikuista kostoa viholliselleen, omistautuen mustalle mahdille. Kuningas Sarethílin kruunauksen myötä sota kuitenkin päätettiin nopeasti, ja Dunnit janoavat edelleen Lordi Alarickin kostoa.

Dunnin suvulla on vahva ote Kotkan ritareista, ja he omistavat kartanon tiluksineen Tirnorin pohjoispuolella. Suvun poikien ainoa luonteva vaihtoehto on ryhtyä ritarikunnan aseenkantajiksi, joka on eräs syy siihen, että Dunnin veressä uskotaan kulkevan ainutlaatuinen tahdonvoima ja mielen lujuus.

Suvun päämies on Kotkan ritarikunnan suurmestari, lordi Galrick Dunn. Muita jäseniä Sir Lamar. Heidän vaakunassaan on rautainen kypärä ja polvistuneen ritarin alaspäin osoittava miekka.

Renír

Renírit ovat entinen ritarisuku, sai naimakaupalla annoksen Marethílin verta kuningas Sarethílin aikana, suvun päämiehen naitua kuningas Thewríonin nuorimman tyttären. Sittemmin Renírit ovat jakautuneet useampaan sukuhaaraan, joista arvovaltaisin pitää sisällään kuninkaallisia velhoja, loppujen jatkaessa ritareina ja etenkin virkamiehinä.

Lordi Thieron Renír on suvun päämies; ei niinkään ikänsä perusteella kuin sen, että hän on suvun velhoista mahtavin ja arvostetuin. Suvun ritarit vaikuttavat erityisesti Leijonan ritarikunnassa ja Mustassa ritarikunnassa.

Renírin suvussa on viitisentoista merkittävää jäsentä, joista arvokkaimmat, lordit Thieron ja Aredan, ovat kuninkaanvelhoja, loppujen ollessa Sir Welderonin tapaan ritareita tai sitten virkamiehiä.

Vaakunassa Reníreillä on mustanharmaa susi sinisellä pohjalla.

Valack

Valackit lukevat polveutuvansa Sir Valack Egoninpojasta, joka oli rautaisen ritarikunnan ensimmäisiä ritareita ja sen toinen suurmestari herttua Ceríon Caradorin jälkeen. Sir Valackin perilliset uskovat sukunsa perustajan saapuneen kuningas Marethílin mukana Caradoriin, ja taistelleen hänen joukoissaan kaikkia kuutta herttuakuntaa vastaan. Sen jälkeen suvun jäsenet ovat ansoituneet lukuisia kertoja, esimerkiksi taistellen vavahtamatta ja menestyksekkäästi kaikissa Merlockin sodissa.

Arvostetusta asemastaan huolimatta Valackit ovat maaton ja mahtisukujen mittapuulla varaton suku. Aikanaan he hallitsivat tiluksia Silorissa, mutta kuningas Moríl riisti ne sen jälkeen, kun Rautaisen ritarikunnan suurmestari Sigran Valack oli johtanut ritarikuntansa Moredílin puolelle. Näihin aikoihin koko Valackin suku lähes sammui, useimpien miespuolisten jäsenten kuoltua Kotkanhovin puolustuksessa vuonna 91. Jakautuneisuus pelasti kuitenkin suvun jatkuvuuden, sillä Leijonan ritarikuntaan kuuluneet suvun miehet siirtyivät lordi Cardan Valackin johdolla oikean kuninkaan Morílin lipun alle. Entistä Valackin kartanoa isännöi nykyään Dêlergísin suku, joka saavutti asemansa veljessodassa.

Varattomuudestaan ja menneisyydestään huolimatta Valackeilla on erittäin luja maine kuningaskunnan puolustajina. Veljessodan tapahtumista huolimatta heidän voimanaan pidetään järkähtämätöntä uskollisuutta ja tarkkuutta käskyjen noudattamisessa. Sellaisille miehille sisällissota on varmasti ollut vaikea paikka.

Toinen tahra Valackien maineessa on pitkä ja verinen sukuviha Carannin suvun kanssa. Tarinan mukaan vihan juuret periytyvät lordi Marnon Valackin isän Sir Wernonin ja äidin lady Erean avioliitosta. Lady Erean veli, Sir Araníl Carann syytti Sir Wernonia siskonsa raiskaamisesta, mistä tuotunut Wernon surmasi Aranílin laittomassa kaksintaistelussa. Wernon erotettiin nopeasti rautaisesta ritarikunnasta, minkä jälkeen lordi Aranílin serkku Sir Larick surmasi hänet kaksintaistelussa. Tämän jälkeen koston kierre on vaatinut tusinan verran miehiä molemmilta puolilta, viimeisimpänä Sir Merec Valack surmasi leijonan ritarikunnan Galor Carnnin ja mustan ritarikunnan Gannar Carannin.

Valackin suvun eläviä merkkihenkilöitä ovat lordi Marnon, Sir Warton, Sir Sigur, lady Alea ja lady Welia.

Valackin suvun vaakunassa on miekka terä alaspäin, jonka kahvaa ympäröivät tammenlehvät siten, että miekan terä muodostaa puun rungon.

Porvarisukuja

Agarín

Theorin mahtimiesten omaisuutta ei ole koskaan tarkkaan mitattu eikä laskettu, mutta kenen tahansa arvio on, että Agarínin kauppahuoneen omistava Agarínin suku on yhteen laskettuna kaikkein rikkain. Kauppahuone tuo ja vie tavaraa koko pohjois-etelä tiellä, vaurastuen niin metallin, viljan ja eläinten viennillä kuin ylellisyystavaroiden tuonnillakin. Laajalle levinneen suvun miehet pyörittävät liiketoimintaa Glemyrin, Theorin ja Relian lisäksi myös ainakin Myrnissä. Kaikki Agarínit eivät ole juuri lainkaan Merlockilaisia.

Agarínien suvun rikkain mies on Renor Agarín, joka on perinyt suvun liiketoimista arvokkaimman, Theorin suuren kauppahuoneen. Lordi Renor toimii myös arvokkaissa tehtävissä Theorin kiltaelämässä, ja menestyy pankkiiritoiminnalla. Tiettävästi esimerkiksi kuningashuone on huomattavia summia velkaa lordi Renorille.

Muutamat Agarínit, etenkin ruhtinaskunnissa matkustelleet, ovat olleet julkiwenariitteja. Niinpä olisi väärin sanota wenariittiyhteyksistä huhuttavan; varmasti monet suvun jäsenet kuuluvat kulttiin myös kaikessa hiljaisuudessa.

Agaríneja on paljon, ja heidän viisivuosittain järjestämäänsä sukukokoukseen saapuu usein satakin henkeä. Merkittävimpiin näistä kuuluu Vuorihovissa toiminut oppinut ja opettaja Kador Agarín. Myrnistä kantautuneena vaikutteena Agarínit ovat jossakin määrin tasa-arvoisempia kuin tavalliset Merlockilaiset. Suvun naisten tiedetään harjoittaneen itsenäistä liiketoimintaa, tutkineen wenariin mysteerejä ja jopa käyttäneen sukunimiä. Eräs näistä oli kuuden wenariin mestari, julkiwenariitti Anela Agarín.

Serestríen

Agarínien jälkeen toiseksi merkittävin Theorin kauppiassuku on Serestríen. Serestríenin suku on paljon pienempi kuin Agarínin, mutta heidän omaisuutensa on silti erittäin merkittävä. Kaupankäynnin lisäksi Serestríenit rakentavat ja varustavat laivoja, ja pitävät merkittäviä kauppiaiden ja puuseppien kiltavirkoja.

Agarínien ja Serestríenien välillä vallitsee kova kilpailu, lämmin ystävyys ja aggressiivinen vihamielisyys. Vaikka sukujen veri on sekoittunut lukuisissa naimakaupoissa, heidän kilpailunsa on kovaa. Kiistat sukujen välillä ovat yleisiä, mutta monenlainen läheisyys estää niitä repeämästä kovinkaan merkittäviksi.

Serestríenin suvun pää oli pitkään Talach Serestríen, joka kuitenkin vetäytyi liike-elämästä Merlockin kuninkaalliseksi kamariherraksi. Nyt liiketoimet omistaa suurelta osin hänen poikansa Tarol, ja niitä johtaa Talachin serkku Saris Wirston.

Werrick

Theorin pienikokoisin porvarisuku on Werrickin suku, joka on pikemminkin perhe kuin suku. Mestari Galan Werrick on Theorin suurin alkemisti, ja sellaisena miehenä välttämätön, arvostettu ja pelätty kaupungin silmäätekevien keskuudessa. Hänen tyttärensä Jenien tuleva avioliitto prinssi Arênthíonin kanssa on kohottanut myös koko suvun asemaa seurapiireissä, vaikkakin mestari Galanin Geran-pojan lahjoihin isänsä veroisena kauppamiehenä ei paljoakaan uskota.

Werrickin sukua verhoaa jonkinlainen salamyhkäisyyden verho, kuten ehkä toisaalta alkemistimestarilta sopii odottaakin. Hänen tyttärensä luonnoton kauneus on herättänyt huomiota kaupungissa. Isän ja lasten ikäerosta on siitäkin joskus kuiskuteltu, etenkään kun kukaan ei ole oikein vakuuttunut todellisesta äidistäkään. Tuleva avioliitto kuningashuoneeseen on kuitenkin osoitus kuninkaallisesta luottamuksesta Werrickien mahtiin ja isänmaallisuuteen.

Sinä kuihdut ja luotat poikaasi,
tämä kuihtuu ja luottaa poikaansa,
joka kuihtuu ja luottaa poikaansa.