Vannon uskollisuutta veljilleni, ritarikunnalleni sekä kruunulle. Tuon veljilleni ja kruunulle kunniaa, enkä häpäise heitä petoksella, pelkuruudella tai kunniattomuudella. Noudatan saamiani käskyjä täsmällisesti, kyseenalaistamatta viisaampieni määräyksiä. Johdan alaisiani tai neuvon ylempiäni parhaan tahtoni, tietoni ja viisauteni mukaan.

Henkeni annan ennen kunniaani, ja kunniani ennen kuningastani.

Kruunun Ritarit

Merlockissa oikeus ratsastaa taisteluun on varattu ainoastaan ylhäisölle sekä kruunun ritareille. Kaikki muut; aseenkantajat, kaartilaiset, palkkasoturit, kirkkojen soturit, Carthian kalastajat ja kauppiaiden miehet joutuvat lain mukaan taistelemaan jalan. Ratsuväen voiman tuntenut Marethíl halusi näin varmistaa sen, että Waldonin ratsut ovat miehistä parhailla, sekä sen, että aatelisten armeijat eivät ikinä tulisi olemaan vastus kuningashuoneelle.

Nykyään ritarikuntia on kuusi. Niistä vanhin, Leijonan ritarikunta, on vanhempi kuin Merlockin hallinto, mutta muut on perustettu myöhemmin. Kaikki uudemmat ritarikunnat on muodostettu Leijonan ritarikuntaa esimerkkinä käyttäen. Siitä huolimatta ne eroavat toisistaan kymmenissä pikkuasioissa, kuten sisäisissä säännöissään ja perinteissään. Leijonan ritarikunta on suurin ja vanhin, ja sillä on aseissa noin 200 ritaria. Pienin puolestaan on Kuningattaren ritarikunta, jossa on korkeintaan 50 ritaria.

Vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana kaikista ritarikunnista on tullut varsin varakkaita järjestöjä. Yleensä ne omistavat kaikkien ritareidensa aseet, panssarit ja ratsut, ainoastaan aseenkantajat joutuvat itse hankkimaan varusteensa. Suurin osa omaisuudesta on tullut palkkiona sodista – kun ritarikunta värväytyy ulkomailla palvelukseen, varat päätyvät toisaalta ritarikunnan kirstuun, toisaalta kuninkaalle. Koska ritarikunta myös perii yleensä noin puolet kuolleiden jäsentensä maallisesta omaisuudesta, ritareille maksettu palkka tulee lopulta kuitenkin takaisin järjestölle.

Ritarikuntien hierarkia

Majesteetti lyö itse kaikki ritarit henkilökohtaisesti, sekä ylentää suurritarit ja suurmestarit. Käytännössä ritarikuntien oma politiikka ja suurmestareiden mieltymykset vaikuttavat enemmän kuin kuninkaan mielipide. Poikkeuksena käytännöstä on kuningattaren ritarikunta, joka on uskollinen vain ja ainoastaan kruunatulle kuningattarelle, jossa kuninkaalla ei ole valtaa.

Ritarikuntaa johtaa ritarikunnan suurmestari, tavallisesti vanhempi jalosukuinen veteraani, joka on nähnyt omat taistelunsa nuoruudessaan, mutta edelleen puolustaa paikkaansa kentällä. Hän on ehdoton johtaja alaistensa keskuudessa, eikä ritarikunnan sisäisissä asioissa hänen yläpuolellaan ole ketään muuta kuin kruunattu majesteetti. Käytännössä yleensä ritarit ovat uskollisia suurmestarilleen, ja suurmestarit ovat uskollisia kuninkaalle. Myös sotilaallisten asioiden ulkopuolella suurmestarit ovat merkkimiehiä, koska he toisaalta päättävät ritarikuntien mahtavien omaisuuksien käytöstä, toisaalta ovat henkilökohtaisestikin rikkaita aatelismiehiä.

Noin kymmenesosa ritareista on suurritareita. Ansioiksi lasketaan henkilöohtainen urheus, sotamenestys, syntyperä sekä taidokkuus. Suurritarit ovat samanaikaisesti valiosotureita, vähäisempiä lääninherroja ja poliittisia merkkimiehiä. Koska titteli on elinikäinen, suuri osa suurritareista on vanhempia miehiä, joista ei välttämättä enää ole taistelussa vastusta viholliselle. Johtajina, taktikoina ja kouluttajina hekin ovat kuitenkin oivallista väkeä. Käytännössä he yleensä ratsastavatkin taisteluun vähintään viiden ritarin kanssa – aseenkantajat mukaan lukien 20 hengen voimalla.

Ritarit ovat kuninkaan parhaat sotilaat. Rauhan aikana heidän edellytetään harjoittelevan taukoamatta, kouluttavan kaartilaisia ja aseenkantajia, toimivan kuninkaallisina kuriireina sekä taistelevan vierailla mailla palkkasotureina. Ritarit voivat ottaa vaimon halutessaan, mutta heidän perhe-elämänsä on vähintään katkonaista velvollisuuksista johtuen. Parhaista panssareista ja aseista huolimatta ritarit kulevat harvoin vanhuuteen, koska sodat mantereella vaativat veronsa.

Jokainen ritari joutuu palvelemaan ensin vuosia kokelaana. Ritarikokelas lyödään täydeksi ritariksi vasta hänen osoitettuaan rohkeutensa useissa taisteluissa sekä näytettyään että ritarilliset hyveet ovat hänelle luontainen tapa käyttäytyä. Kokelas ei voi ottaa aseenkantajia, hänen elämänsä on vaarallista eikä virheisiin ole varaa. Häntä kuitenkin kohdellaan ritarina ja hänelle annetaan täydet ritarin varusteet. Hänellä on myös täydet ritarin oikeudet, kuten oikeus sotia ratsain ja oikeus vaatia seurueelleen majapaikkaa kaikkialla.

Todellisuudessa ritarikuntien selkäranka ovat kuitenkin nuoret, ehkä parikymppiset aseenkantajat. Jokaisella ritarilla on yleensä vähintään yksi aseenkantaja, monilla neljä tai useampiakin. Paitsi että he ovat ritarinsa palvelijoita, he taistelevat jalan herransa tai muiden aseenkantajien rinnalla. Heidät yleensä poimitaan lupaavimpien kaartilaisten joukosta, ja useimmat heistä ovat päteviä ja kunnianhimoisia sotaa nähneitä miehiä. Nuorimmat aseenkantajat toisaalta saattavat olla kymmenvuotiaitakin, lapsena sotureiksi koulittavia hyväsukuisia poikia. Aseenkantajat ovat palveluksessa kunnes heidät lyödään kokelaiksi, tai kunnes he toteavat ettei heistä luultavasti ole milloinkaan ritareiksi ja eroavat. Vanhimmat aseenkantajat ovat odottaneet Marethílin miekan kosketusta viisikymppisiksi.

Leijonan ritarikunta

Arvostetuin, konservatiivisin, voimakkain, suurin ja rikkain ritarikunta on Leijonan ritarikunta. Se on säilynyt yli 400 vuoden takaa, ja vannoi uskollisuutta Marethílin huoneelle vasta hänen surmattuaan Waldonin herttuan kaikkine perillisineen kruunusodan loppuvaiheessa. Tarinoiden mukaan suuri kuningas näki Leijonan ritarien taidon taistelussa, ja säästi Waldonin herttuan parhaita miehiä saadakseen heidät itselleen sodan jälkeen. Saman tarinan toinen versio kertoo Leijonan ritarikunnan pettäneen silloiset valansa Marethílin voiton muuttuessa yhä varmemmaksi. Varmaa tietoa ei ole säilynyt, ja Leijonan ritarit ovat valmiita puolustamaan esi-isiensä kunniaa verellään.

Vuosisatojen kuluessa Leijonan ritarikunnan maallinen valta on kasvanut suureksi. Vaikka he eivät rahojaan koskaan käytäkään, tarinat Athwallin aarrekammion kirstuista ovat saaneet monet varkaat hiippailemaan Leijonan ritarikunnan kellareihin. Heidän suurmestarinsa Warnock Argeír elää kuin Wenaris itse, sillä vaikka Athwallin palatsi on pieni, on sen elämäntapa usein ylellisempi kuin kuninkaan itsensä.

Ritarikunnan vaakunaeläin on tietenkin leijona, ja sen värit ovat keltainen ja punainen. Leijonan ritarikunta on tunnettu pitkästä historiastaan, traditioistaan ja rahoistaan. Ritarikunnan päämaja on Athwallissa, Silorin etelärajalla. Leijonalla on noin 200 ritaria aseenkantajineen.

Rautainen ritarikunta

Marethíl perusti itse kaksi ritarikuntaa, Rautaisen ritarikunnan ja Mustan ritarikunnan. Näihin hän valitsi luotettavimmat miehensä ja aseisti heidät tarinoiden mukaan voimakkailla taiotuilla miekoilla. Rautaista ritarikuntaa johti Marethílin luotetuin mies, Ceríon Carador, jopa sen jälkeen kun hän nousi Carthian herttuaksi.

Rautainen ritarikunta perustettiin kuninkaan omiksi henkivartijoiksi. Marethíl itse pyrki pitämään sen pienenä, pitäen luotettavuutta tärkeimpänä hyveenä. Hänen päiviensä jälkeen rautaritareita on kuitenkin lyöty enemmän, nykyään heitä on satakunta. Rautaisella ritarikunnalla on kokoonsa nähden paljon aseenkantajia, koska heidän aseenkantajansa muodostavat käytännössä kuninkaan kaartin. Vaikka heidän kunniatehtävänsä on säilytetty, he tekevät nykyään paljon muutakin – palkkasoturiretkistä alkaen.

Rautaritarit kulkee ritareista raskaimmin aseistettuna ja panssaroituna. Vain he vaativat jäseniltään kulkemista raskaissa haarniskoilla ja panssaroivat ratsunsakin aina kun voivat. Painavat miekat ovat heidän aseitaan, ja heidän aseenkantajansa raahaavat raskaita varsijousia mukanaan.

Ritarikunnan tummansinisessä vaakunassa on kruunu, jonka edessä risteävät miekat. Ritarikunnan värit ovat harmaa ja synkkä sininen. Ritarit tunnetaan voimakkaina miehinä joilla on raskaat velvollisuudet. Vaakunaeläintä ei ole. Ritarikunnan päämaja on Theorissa, mutta tukikohtia on muissakin kaupungeissa. He ovat ylpeitä kunniatehtävistään, majesteetin hengen sekä pääkaupungin turvallisuuden vartioimisesta.

Musta ritarikunta

Rautaisen ritarikunnan vastapainoksi Marethíl loi Mustan ritarikunnan. Kun rautaritarit seisovat kuninkaan rinnalla tilanteesta riippumatta, musta ritarikunta menee sinne minne käsketään, tilanteesta riippumatta. Käytännössä tämäkin traditio on osittain ajastaan jäljessä, koska ritarikuntien paisuessa sen merkitys on vähentynyt.

Huhujen mukaan Musta ritarikunta hoitaa asioita, joihin monarkki ei halua ottaa virallista kantaa. Huhut ovat varmastikin tahallaan liikkeellelaskettuja, ja ritarit pitävät tarkoituksella pelottavaa mainettaan yllä. Kukaan ei ainakaan ole onnistunut todistamaan, että mustat ritarit olisivat surmanneet Rainonin herttuan Vaerían Rethelin 15 vuotta sitten tai auttaneet Krendorilaisia rosvoja tappamaan Rethelien tullivirkailijoita 10 vuotta sitten.

Mustat ritarit käyttävät kevyehköjä panssareita ja raskaita aseita. Etenkin suositaan mustaa kovaa rautavahvisteista nahkaa. Aseet vaihtelevat käyttäjänsä mukaan, monet suosivat piikkinuijia ja moukareita. Mustia ritareita on noin 75.

Mustan ritarikunnan vaakunaeläin on musta korppi, tummanharmaalla taustalla. Ritarikunnan ainoa väri on musta, mutta ritarit voivat itse yhdistää siihen jonkin värin, yleensä kirkkaat vihreä, punainen ja sininen ovat suosittuja. Ritarikunnan tukikohta on Korpinhovi Glemyrin ja Tirnorin rajalla. Mustat ritarit ovat pelättyjä epämääräisen maineensa, hiljaisen liikkumisensa sekä Mustan mahtinsa takia.

Kuningattaren ritarikunta

Kuningattaren ritarikunta eroaa useammallakin tavalla muista ritarikunnista. Ensinnäkin, se on ainoa ritarikunta, joka ottaa myös naisia jäsenikseen, ja toisekseen, se ei ole missään määrin uskollinen kuninkaalle, ainoastaan kruunatulle kuningattarelle. Milloin kruunattua kuningatarta (tai kuningataräitiä) ei ole, ritarikuntaa johtaa itsenäisesti sen suurmestari – ritarikunnan tehtävänä on valmistautua palvelemaan tulevaa kuningatartaan kaikin tavoin mahdollisimman hyvin.

Ritarikunnan erikoislaatuisuus juontuu sen historiaan, kahden sadan vuoden päähän. Tarina on pikä ja monimutkainen, mutta kuningas Marnon lupasi rakastetulleen, Glemyrin Gwenyelille viisikymmentä omaa ritaria osana heidän avioliittosopimustaan. Tämän sopimuksen mukaan kuningattarelle jäi vapaat kädet määrätä siitä millaisia sotureita hän halusi ja kuinka paljon, ja hän järkytti hoviväkeään hyväksymällä naiset joukkoihinsa.

Kuningattaren ritarit aseistautuvat yleensä kevyillä aseilla ja haarniskoilla. Heidän tapansa taistella on sirompi ja koreampi kuin muiden ritareiden, ja he erottuvat etenkin rautaritareista suuresti.

Kuningattaren ritarikunnan vaakunaeläin on pegasos, ja sen värit ovat tummansininen ja valkoinen. Ritarikunta on tunnettu uskollisuudestaan, taistelevista ladyistään sekä Valkoisesta mahdistaan. Enemmistö kuningattarenkin ritareista on kuitenkin miehiä. Ritarikunnalla ei ole päämajaa, vaan se toimii suoraan hovissa.

Brenwardin ritarikunta

Tapettuaan veljensä taistelussa kuningas Moríl perusti oman ritarikuntansa niistä miehistä, jotka pysyivät hänelle uskollisina Moredílin vallankaappauksen alusta loppuun. Hän nimesi ritarikuntansa luotetuimman henkivartijansa Brenward Dêlergísin mukaan, ja asetti tämän uuden ritarikunnan johtoon.

Brenward arvioi muita kuninkaan ritareita, ja suunnitteli omansa niiden pohjalta – vastineeksi tasamaalla päteville ritarikunnille, hän halusi omansa toimivan Krendorin metsissä ja tarvittaessa vaikka Glemyrin vuoristossa. Tuloksena Brenwardin ritarit kulkevat nahkahaarniskoissa, ja taistelevat paitsi miekoin ja kilvin myös jousin – Brenwardin aseenkantajat ovat Merlockin parhaat pitkäjousimiehet. Ratsastustaitoa ja Valkoista mahtia pidetään myös suuressa arvossa.

Viime aikoina Brenwardin ritarit ovat olleet suurissa ongelmissa, etenkin koska he eivät ole kyenneet taistelemaan metsärosvoja vastaan. Kuningas Morandin uskottua heille tämän tehtävän, he eivät ole päässeet taistelemaan vieraille maille palkkasotureina, joten heillä on myös taloudellisia ongelmia. Kaiken muun lisäksi Brenwardin ritarit ovat vähiten arvostettu ritarikunta nuorison ja kaartilaisten silmissä, joten parhaat soturit viedään muualle.

Brenwardin ritareita on yleensä ollut yli satakunta, mutta viime aikojen tappiot ovat kutistaneet veljeskuntaa. Heidän vaakunassaan on karhu, ja heidän värinsä ovat ruskea ja vihreä. Brenwardin ritarikunnan kartano sijaitsee Krendorissa, Kerendasta kaakkoon. Heidät tunnetaan erämiestaidoistaan ja siitä, että he partioivat kuningaskunnan teitä matkalaisten turvana.

Kotkan ritarikunta

Kuningas Waldíor perusti Kotkan ritarikunnan toimimaan hänen valppaina ja tarkkoina silminään kapinallisia ja uskovaisia vastaan. Päästyään kunnolla vauhtiin kotkan ritarit onnistuivat paljastamaan lukuisia hovimiehiä wenariiteiksi ja monia arvostettuja ritareita athairiiteiksi. Nopeasti tapahtumat johtivat kolmanteen uskonsotaan ja Waldíorin pojan kuningas Faríorin murhaan.

Sarethílin aikana Kotkan ritarikunnan rooli kehittyi nykyisekseen, eli kotkan ritarit toimivat enimmäkseen kaupungeissa. He etsivät maanpettureita, auttavat ja johtavat kaartilaisia sekä toisinaan metsästävät ja teloittavat rikollisiksi epäiltyjä uskonmiehiä. Heihin suhtaudutaan toisaalta pelastajina, toisaalta pelottavina ja vaarallisina miehinä jotka saattavat tehdä hetken oikusta uskomattomia asioita. Vaikka Kotkan ritarikunta on nuorin, se on vaurastunut nopeasti kuninkaiden avokätisyydellä ja fanaattisella taistelullaan palkattuina miehinä.

Kotkan ritarikunta pukeutuu yhtenäisesti ketjupanssareihin. He käyttävät pitkiä kapeita miekkoja, mutta osaavat taistella myös pelkin rautahanskoin. Ritarikunnan värit ovat vaalea harmaa ja vihreä, ja vaakuna esittää kotkan pään profiilia. Kotkan ritareita on noin 150, ja heidän päämajansa on Glemyrin kaupungissa. Kotkan ritareita johtaa suurmestari Galrick Dunn.

Merlockin asevoimien vahvuudet

Leijonan ritareita on 200, ja aseenkantajia yleensä ainakin 350. Leijona on lyömätön ratsurynnäkössä tasamaalla.

Rautaisia ritareita on 100, ja heillä on noin jopa 400 raskailla varsijousilla varustettua aseenkantajaa. Rautaritarit ovat raskaasti panssaroituja mutta hitaita.

Mustia ritareita on 75, aseenkantajia 100. He ovat parhaimmillaan öisissä taisteluissa ja hiljaisilla tehtävillä.

Kuningattaren ritareita on 50. Aseenkantajia on saman verran. Aseenkantajista valtaosa on naisia, ritareista miehiä. Kaikki suurritarit ovat myös miehiä. Kuningattaren ritarit liikkuvat taistelussa vauhdikkaimmin.

Brenwardin ritareita on 80, ja pitkäjousitaitoisia aseenkantajia ehkä 60. Ritarikunta etsii jatkuvasti lisää miehiä riveihinsä, mutta useimmat valitsevat joko Rautaisen, Kotkan tai Leijonan ritarikunnat. Brenwardin ritarit ovat loistavia tiedustelijoita ja sissejä, ja pärjäävät parhaiten metsämailla.

Kotkan ritareita on 150, ja aseenkantajia 200. He taistelevat joustavasti tilanteessa kuin tilanteessa.

Yhteensä Merlockin ritarikunnissa on siis noin 650 ratsuritaria ja heidän tukenaan noin 1200 aseenkantajaa. 650 ritarista kuusi on suurmestareita, kuutisenkymmentä suurritareita ja noin 150 ritarikokelaita.

Jokaisessa kaupungissa on paikallisen aatelisen johtama varsiaseilla aseistautunut jalkaväkikaarti. Relian ja Theorin kaarteissa on noin 250 vakituista miestä molemmissa, Glemyrissä, Kerendassa ja Ralotissa 150, Tirnorissa 75 sekä Caradorissa ja Athwallissa alle 50.

Marethílin huoneen kuningas ei ole koskaan kutsunut nostoväkeä aseisiin, vaikka kuokilla aseistautuneita maalaisia vastaan onkin sodittu kaikissa uskonsodissa. Kaiken kaikkiaan kouluttamattomia kuokkamiehiä saataisiin koolle koko valtakunnasta joitakin tuhansia. Nostoväkikelpoisia miehiä on kymmeniä tuhansia, mutta koko joukon kokoaminen, siirtäminen ja ruokkiminen on mahdotonta. Tasamaalla mikään maalaisjoukko ei pärjää ratsuritareille, mutta kaupungeissa, vuoristossa ja metsissä heillä on mahdollisuutensa.

Merlockilla ei ole varsinaista sotalaivastoa. Tarpeen tullen kruunu takavarikoisi kaikki kauppalaivat ja kalastajaveneet käyttöönsä. Carthian ketterät ja pitkät soudettavat alukset ovat hyviä maihinnousua varten, Rainonin kauppalaivoihin taas rakennetaan tarvittaessa sotakoneita meritaistelua varten. Herttua Arim Caradorin mielestä Merlockin laivasto on rappiolla, ja syy tähän on se, ettei kuningaskunta ole koskaan joutunut käymään sotaa merellä. Yleisen käsityksen mukaan kalliin ritariarmeijan lisäksi suuren laivaston ylläpito olisi vaikeaa ja kallista, eivätkä puolustuksesta huolehtivat ritarikunnat tai herttuahuoneet ole halunneet sijoittaa laivastoon.

Nämä vahvuudet olivat voimassa ennen prinssi Fêríonin vuonna 255 aloittamaa miesvahvuuden lisäystä.

Muut kuolivat pelkällä kansakoulupohjalla.